*

Pirkko Ruohonen-Lerner

Kaikki blogit puheenaiheesta Asiakeskustelu

Keskustelukulttuuri.

Hirvosen Jussi Siilinjärveltä. ihmettelee ja hämmästelee.

Itsekin olen syyllistynyt! Täytyy myöntää.

Itse keskustelun aihe unohtuu. Monikulttuurinen maahanmuutto yms.

Jos keskustellaan kapeasta ja vaarallisesta tiestä talvella maaseudulla.

Ollaan keskustelun seuraavassa puheenvuorossa menossa Seutulan lentokentällä. Matkustajaterminaalin kalliissa hinnoissa. Tai turvatarkastuksen hitaudessa.

Sitten on nämä kaiken tietävät "nälvijät". Heillä on rahaa ja kaikki on hyvin!

Outo piirre Panama-keskusteluissa!

Minunkin mielestäni olisi oikein, että suomalaisten varat pidettäisiin kotimaassa. Ymmärtääkseni veroparatiisiyhtiön perustaminen ei suomalaiselle ole laitonta? Vasta siinä vaiheessa, jolloin niistä tulevat tulot jäävät verottajan ulottumattomiin , ollaan rikottu lakia.

Keskustelu Suomessa lähtee kumminkin siitä, että näissä tapauksissa aina on kysymys verojen välttelyssä. Monessa tapauksessa varmaan onkin, sitä lienee turha kiistää. Ainakaan julkisuudessa en ole yhtään tietoa nähnyt, että näin olisi todistetusti tapahtunut. Suomessa oletusta pidetään totuutena, ikävä kyllä.

Miksi kaikki muut ovat väärässä paitsi minä?

Demokratian toteutuminen yhteiskunnassa vaatii muun muassa poliittisen keskustelun, eli eri mielipiteitä omaavien ihmisten järkevän kanssakäymisen, onnistumista. Tätä kanssakäymistä vääristävät monet seikat, joista haluan nostaa esille kognitiiviset vinoumat. Kognitiivinen vinouma on käsite, jolla viitataan ihmisten taipumuksiin hahmottaa ja painottaa havaintojaan, tulkintojaan sekä saamaansa informaatiota erilaisin tavoin.

Suomalainen puupääkansa

Suomessa tasa-arvo toteutuu yhdessä asiassa erinomaisesti. Sekä eliitissä että rahvaassa kansanosassa on riittävästi umpimielisiä puupäitä, joiden mielestä he itse ovat oikeassa ja toiset väärässä.

Maahanmuuttokritiikki on maahanmuuttajan etu

Iltalehti uutisoi 12.12.2015 otsikolla ”Ulkomaalaistaustaisen perheen arkea Suomessa: Lapsia haukutaan apinoiksi, päälle syljetään”. Uutisessa todetaan heti alkuunsa näin: ”Maahanmuuttokriittisyys on sana, jonka suojissa toisen värisiä ja muualta Suomeen tulleita ihmisiä kohdellaan avoimen rasistisesti.” 

Kuolema asiakeskusteluille?

Otsikko oli yliampuva mutta tarkoitus hyvä. Allaoleva kirjoitus on LibreOfficessa kirjoitettua:

Nyt on tullut monta blogikirjoituksia, missä ei voi kommentoida ja sellaisia, missä voi kommentoida mutta blogisti päättää julkaistaanko kommentti vai ei.

Ennenkuin alan kertomaan valituksiani, on syytä kysyä Uuden Suomen ylläpidolta, että tekevätkö he koskaan korjauksia aiemman blogini pohjalta?

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä