*

Pirkko Ruohonen-Lerner

Kaikki blogit puheenaiheesta Nordea

Nordean pääkonttori Helsinkiin?

Orpo ilahduttavasti otti asiasta kiinni aamulla. Nyt olisi pieni mahdollisuus saada Suomeen suuri yritys. Kuplistit Kalliosta eivät kuitenkaan tykkää, että moinen panamapapereiden saastuttama korporaation rantautuisi pääkonttoreineen heidän vihreään kaupunkiinsa.

Asiasta jotain ymmärtävät ymmärtävät, että työtä ja tulojahan se generoisi Uudenmaan maakunnalle.

Luottamus vie rahaa pidemmälle pääomana. Pankeilla(kin) itsetutkiskelun paikka

Nordea toimi eettisesti arveluttavasti antaessaan sijoitusneuvoja ikäihmisille. Sampo valmistautuu huhtikuun lopussa kahmaisemaan piensijoittajien osakkeita satojen miljoonien eurojen arvosta. 

Mikä meidän pankkitoimintaa vaivaa? Eettiset periaatteet tuntuvat ainakin joissain kohti pahasti unohtuneen.

Pankkivalvonta ja Nordea

Tiedän, että nykyisten vaatimusten mukaan pankin on tunnistettava asiakkaansa.

Nordea-pankki lähestyi minua joitakin viikkoja sitten kirjeellä, jossa he halusivat täsmentää henkilötietojani. Varsinaisesti en ole Nordean asiakas, mutta minulla on sisarusteni kanssa yhteinen tili Nordeassa. Sen kautta hoidamme yhteisen kesämökkimme juoksevia kuluja, kuten tiemaksuja, jätemaksuja ja vakuutuksia. Lisäksi siltä tililtä maksamme vanhempiemme  ja äitini vanhempien hautamaksuja. Tilin maksutapahtumat yhteensä yleensä ovat joka vuosi alle 1000 euroa.

Panaman Paperit - Veroparatiisi-Nimiä ja -perustajia! Ketkä tuomitaan, ketkä ei?

Panamapapers ja Nordea. Piilotellaanko suuria nimiä vai häpäistäänkö ne julkisesti kuten WinCapitassa Kailajärven ja klubilaistenkin nimiä Panaman yhtiöitä koskien? Saavatko mahdolliset veronkiertäjät näyttäviä tuomioita? Joutuvatko Nordean perustamisasiakirjoja - vaikka vain kyselykäännöstöitä - tehneet työntekijät poliisitutkintaan, kuukausien kopituksiin, syytteisiin ja tuomioihin niin kuin minä? 

 

"Björn Wahlroos hallintarekisteriin"

(SSS - hallitus joutuu perussuomalaisten puheenjohtajan, ulkoministeri Timo Soinin vuoksi, tämän joutuessa tiukkaan omiensa vääntöön 1. - kamppailemaan pörssiyhtiöiden osakeomistusten hallintarekisterin 2.

TODELLINEN VELKA VAI MAAILMANLUOKAN KAVALLUS?

 

MITEN NORDEA, BJÖRN WAHLROOS, VEROPARATIISIT JA 90-LUVUN UHRIT LIITTYVÄT TOISIINSA?

 

Mitä peliä, Nordea Suomessa pelaa? Tämän toiminnan  kyseenalaistamiseksi, pitää tuntea sekä Nordean historia, että Wahlroosin historia:

Wahlroos toimi Suomen Yhdyspankin (SYP) johtokunnan varajäsenenä, jäsenenä ja varatoimitusjohtajana vuosina 1985 - 1992.

Aivan ensimmäiseksi herää kysymys, miten on mahdollista, että yhdessä yössä SYP:n rekisterinumero muuttui?

Nordean puolustuspuhe vaihtoehtoisessa tulevaisuudessa

- Kumma juttu, Pikku-Mustan yliopiston filosofi sanoi.

- Mikä niin? kysyi kansantaloustieteilijä.

- No se, kun Nordea ei osaa puolustaa omaa toimintaansa veroparatiiseissa, filosofi vastasi.

- Ehkä siinä ei ole mitään puolustettavaa, kansantaloustieteilijä huomautti. - Siellä vain yritetään keksi tekosyitä, mutta kun he eivät itsekään usko oman toimintansa eettisyyteen, ei puolustuspuhettakaan voi saada aidosti vakuuttavaksi.

Veronkierto verrattavissa järjestäytyneeseen rikollisuuteen

Länsimaisten rahalaitosten ylläpitämä veronkierto maailmalla on markkinatalouden dopingia ja muistuttaa siirtomaa-ajan orjakauppaa. Ne, jotka hyötyvät siitä taloudellisesti, etsivät järjestelmästä porsaanreikiä jatkaakseen yksityistä voitontavoittelua vaikka tietävät keinon olevan väärä.

Panama Papers, moraali ja kotiin palautuva Nordea

(Nyt media ilakoi innoissaan pudotuspeliä – ensin Islannin pääministeri |1 ja nyt kotoisesti Nordea ja tämän värikäs hallituksen puheenjohtaja – kauppatieteiden tohtori Björn ”Nalle” Wahlroos |2. Alun mestaus on käynnissä – vaikka ainuttakaan todistetta ei julkisesti ole esitetty!)

Rahoitanko rikollisjärjestöä?

Onko velkasuhde rikollisjärjestöön rikollista? Jos hoitaa velkaansa, eikö kyse ole rikollisjärjestön rahoittamisesta? Miten rikollisjärjestön vaikutuspiiristä hankkiudutaan eroon laillisesti? Kyse on siis Nordeasta...

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä