Pirkko Ruohonen-Lerner

Kaikki blogit puheenaiheesta Tuberkuloosi

Tuberkuloosi ei maiden rajoja kunnioita

Tuberkuloosin uhka ei ole ohi. Huolestuttavaa on varsinkin antibioottiresistentin tuberkuloosin leviäminen, myös Euroopassa. Noin neljäsosa lääkeresistenssiin liittyvistä tautikuolemista johtuvat tuberkuloosista. Tutkimukseen ja uusien rokotusten kehittämiseen on panostettava. Tämä, samoin kuin tuberkuloosin leviämisen pysäyttäminen vaatii jäsenmailta yhteistyötä ja rajojen ylittäviä hankkeita.

Rokoteohjelma-Tarpeellinen vai tarpeeton?

Viime päivinä on otettu voimakkaasti kantaa rokotusohjelman puolesta ja vastaan. Muun muassa Olli-Pekka Wallin otti kantaa (Uusi Suomi blogissaan), tai oikeastaan varoi ottamasta kantaa puolesta tai vastaan.

 

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä